Not all the headings make sense or are consistent, la

I woke up in my bed today. Looking through the window I see Finnish summer at its finest. Without realizing, my three months in Singapore were gone. Now is the time to sit back and recall over things that happened during those months.

I had always liked Asia. We had travelled to Thailand with my family for many times since I was in the elementary school. I grew up to love the heat of it. As it happens, Asia is also a big thing in the game industry. We had a small presentation/info about student exchange in January. Singapore struck my eye as my mother had already recommended me that for more than once. Within a week or so I decided to go for it to see what happens. The arrangements were mostly done by school. Leaving some things to be done at the last day seems to be a trend when it comes to exchange preparations and our exchange school Nanyan Polytechnic was no exception. Either way things got settled in the end and the day came. At that moment I was expecting three months of learning game development in a team and a new game engine, Unity. However…

Arrival At Nanyang
We spent the first weekend in Little India, you can read more about that in this blog’s first posts (in Finnish). To sum it up, we saw a couple of cool things but got scammed a few times when it comes to product pricing. Overall the morale was high on that faithful Tuesday morning as we crawled out of our hostel and headed towards Nanyang. Upon arrival the locals pretty much laughed at us since we had been carrying our luggage underneath the sun for a kilometer or so and our clothes had already turned on the darker side from the excessive amount of sweat. Our contact, Victor gave us a break to have a shower and time to change a new set of clothes. After that he showed us how to get around the school and what services were available at where. Soon after the introductions we were thrown straight into work. Each of us were shown seats and we were told that our team members would arrive soon. From my seat I could see my three engineer friends, all in different groups than the one that I was in. I didn’t know it at first but from this point forward I’d say that my path got seperated a bit from the other Finnish students, atleast for a while.

The Waiting
There I was, sitting in front of the computer screen, waiting. After some while a girl arrived and had a seat at the given work station. She had a bearded dragon clinging onto her and by the looks of her she was clearly an artist. I went up to her and introduced myself as best as I could. ”Hello, I’m Teo, you must be one of the ’project mango’ members, right?” I recall saying. She kept quiet at first and eventually nodded her head and smiled. I backed away slowly and sat down back to my seat, defeated as I was unable to recall the name she just clearly pronounced. The only logical conclusion was to call her The Bearded Dragon Lady. Not long after a second local student arrived, he was more talkative than the girl, actually even more talented speaker than Victor. Also, he was quite The Joker I’d say. I was told that the group consisted of four people, me being included there. One was still missing. The Joker and the Bearded Dragon Lady had a quick chat about him being late. In succession to that Joker and I discussed about the project itself. He told me that the team consisted of two artists and one programmer, he then asked whether which one was I. I told him I was a programmer and as a result he was more than happy about it. I also mentioned that I had little to no experience with the Unity game engine but that didn’t seem to bother him at all which was a pleasent surprise for me. We kept waiting for the fourth member and soon he arrived, wearing an elegant suit. I took a good long look at his presence and concluded that without a doubt this man was an influential Family Man. We shook hands and introduced ourselves to each other.

Project Mango - local side
Project Mango – local side

Team Assembled
The Team was assembled and we were ready to get to work. We spent the next few days discussing on numerous matters and generally inspecting each other. One week in, the locals had put together a rough picture of what the Finnish people were like. They were depressed drunks who for some strange reason loved to embrace the sun and drink mango juice, if not beer. I on the other hand was struggling with my English as I haven’t really spoken it this intensively before. I quess my English wasn’t that bad since Joker asked me once whether English was the official language in Finland. Sometimes however understanding the local accent caused some misunderstandings. The daily routine started to take shape. Joker would lead the group, Bearded Dragon Lady was listening and working alongside with him, me and Family Man had our own programming corner. We would also meet up with our supervisor who was checking on to us on a regular basis. Each appointment with the supervisor ended up pushing the final product further towards the goal as new gameplay features were being added by me and Family Man whenever the supervisor asked for it. And he asked for it pretty frequently. Needless to say, the art side was atleast as busy as me and Family Man.

3, 2, 1, Lunch
I have already told you all about the project that I wanted to say. Let’s go back in time, back to the third school day. That day was the first day when the locals asked me to go for lunch with them. At first I was a bit reluctant even though I immediately agreed on it. This became a daily routine for me. During lunch time it was difficult for me to hear what the locals had to say as it was usually very loud in the school dining areas. But after shouting ”Whaat?” a few times I usually got the hang of it. Over the following weeks more local students would come along with us and sometimes we would go out of school to eat. During these lunch hours we had many interesting conversations/debates which integrated us as a group.

Around Singapore at the back of the lorry
Family Man had a lorry. Having a car in Singapore is not very common, not for students atleast. He started to take us out, introducing me to the vast ocean of food available in Singapore. I don’t know what I ate most of the time but usually it was good, if not very good. Thus the Finnish food rating system started to take shape, it went something like this: ####ing awful, good, pretty good, very good.

Nothing beats this ride
Nothing beats this ride

Stories Of Local hospitality
Family Man took me out to eat with his girlfriend on a regular basis, this was usually after school and the place was outside our neighbourhood. Everytime, they would pay for the meal. It’s not that they would insist on it, its more like there was no question about it. Usually I got to pay back after a while but this was not always the case.

We went to eat at Joker’s Family coffee shop, located near the airport. His mother was very friendly towards us and she made the best curry that I had in Singapore. I was told it was a dish polished over many years.

In order to keep practicing my chopstick skills, I got a pair of wooden chopsticks from Bearded Dragon Lady. Not long after, I got a larger package from her in order to teach my whole family to do it, I quess.

A local animation student invited us for a dinner at her place. It was a memorable evening as we had many locals and Finnish students attending. We ate some delicious Indian food, played some games and we got to see the beach for once.

I tried to repay the hospitality many times but my actions were often countered. Generally I just made some pancakes, didn’t really ask whether people wanted them or not. But at the very least I was told that they were good.

Pancake is love, pancake is life
Pancake is love, pancake is life

Came looking for a dime but found a quarter
In the beginning I mentioned that I went to Singapore in order to learn about game development and such. During my stay it became clear to me that such trivial things could be learned back in Finland. More importantly, I got to learn things from various cultures, made new friends and became a different person in general. Apologies for my team if I was lazy at times, I had alot of things going through my mind from time to time.
These three months were the best of my life so far, but all good things have to come to an end.
Thanks Ze Ming, Minoru and Wen Xin for leveling me up! And thanks for all the other hospitable people that I had a chance to meet!


Viktorin matkassa

Alistuttuamme kohtaloomme, juopuneen miehen ajatuksia nopsemmin valuimme omaan huoneistoomme tavaroinemme. Valitsimme kahdesta pahasta kounsiili Tonin kanssa sen, jonka arvelimme olevan kauempana vilkkaan liikenteen väylistä. Viimeinen armopala olisi tradenomeille kun he vihdoin saapuisivat. Jaoteltuamme valtakuntamme osiin ja tuhlattuamme aikaamme ties mihin, oli aikamme vihdoin palata Viktorin luokse. Laskeuduimme taivasten valtakunnastamme takaisin köyhien keskuuteen katutasoon, josta astelimme suuren ja mahtavan lähettilään puheille.

Matkamme ympäri salatieteiden laboratorioita oli hyvin, hyvin tiedontäyteinen. Yrittäessämme tallettaa reittiämme verkkokalvoille, kiireinen lähettiläämme kiisi salamana läpi avarien käytävien. Singaporelaisittain nimetyssä toisessa kerroksessa maantasolla, kaikki käytävät avautuivat koulun sisäpihoille. Sen mitä ihmetellä ehti, saatoimme havaita istutuksia, sekä jonkinnäköisiä koristealtaita. Yritin pysytellä mahdollisimman lähellä Viktoria, sillä hänen itämainen sanasäilän käsittelytapa oli hyvin eksoottinen. Taistelin kuitenkin ymmärtääkseni ja sainpa kyseltyä koulusta pieniä asioita sekä yleisestä singaporelaisesta elämästä. Ehkäpä juurikin se, ettei Viktoria voinut kuulla lisäsi hänen salamyhkäistä loistoaan. Meille näytettiin jopa kuntosalit, että paikalliset uima-altaat, niinkuin kylmän pohjolan talven karaisemat kehomme semmoisia ikuna tarvitsisivat.

Koulun sisältä löytyi vaatimattomat 4 erilaista ruokalakeskittymää, joista sai mitä erilaisimpia itämaisia aterioita. Ne oli selvästi suunniteltu vartavasten näyttämään lännelle heidän varallisuuttaan, mutta meitä ei huijattaisi, ei enää. Muutama eurooppalainenkin ketju oli onnistunut ulottamaan limaiset lonkeronsa näinkin kauas tuntemattomaan. Osa ruokalakeskittymistä oli ilmastoituja, osassa puhalsivat idän polttavat tuulet. Niin ainakin toivoisin, sillä ilma on pysähtynyt. Tämän takia tulenen nauttimaan tulevaisuuden ateriat turvallisesti noissa keinotekoisissa kylmäaltaissa, joissa ihmisenkin kehtaa olla.

Pääaulassa oli vierivät portaat, yhdet molemmin puolin. Jostain syystä ne kaikki veivät alas. Ilmeisesti paikallisille insinööreille pitäisi opettaa temppu jos toinenkin, kuinka asiat kuuluisi hoitaa. Laskeuduimme kerrokseen joka oli ilmeisesti se piilotettu ensimmäinen kerros. Siitä lähtivät uudet oli vierivät portaat laskevaan maastoon, kohti pääsisäänkäyntiä. Täkäläiseen vaatimattomaan tapaan sopivana myös tälle matkalle oli istutettu melko suuri koristeallas. Ilmeisesti sitä saattoivat paikalliset velhot käyttää chi-energiansa imemiseen auringosta. Astuttuamme porteista ulos pääsimme pieneen vapaa-ajan viettoluolaan, joka ilmeisesti oli ensimmäisen kerroksen alin kohta. Se oli vain noin 1½ kerrosta muuta ensimmäistä kerrosta alempana.

Viktorin väläyteltyä liki valon nopeudella matkaavaa sanasäiläänsä, meillä oli nyt peruskoulutus salatieteiden laboratorion läheisyydessä olevista mystisistä metsistä. Valitettavasti osa viisaan lähettilään sanoista oli sivaltanut ihmismuurimme läpi, jättämättä minkäänlaisia muistikuvia. Niistäkin suurin osa jotka saimme pysäytetyksi, oli varustettu paikallisella salakielellä jonka murtaminen oli jonkinmoinen haaste. Tästä oli kuitenkin hyvä jatkaa. Kierros päättyi, kun meidän kuljetettiin salatieteiden laboratorioihin tutustumaan tuleviin kanssavelhoihimme. Tutustuimme hetkisen, laadimme erittäin salaisia suunnitelmia maailman valloittamiseksi, jonka jälkeen oli vuoro palata takaisin taivaisiin. Jotta ehtisimme kaupungille, säntäsimme, otimme tärkeimmät tavaramme, hyläten ne vähemmän tärkeät ja suuntasimme baanalle sukkasandaalien välkkyessä ovenpielestä.


Olimme kaikki asiasta yhtä mieltä. Asia tulisi ratkaista kaksintaistelussa. Koska meitä oli kuitenkin neljä, päädyimme kaksi kahta vastaan menettelyyn. Olimme jo valmiit aloittamaan kun ymmärsimme, että tarvitsisimme todisteen. Niinpä pyysimme oppineen Tonin tekemään meille pöytäkirjan, jossa kaksintaistelun voittajat nauttisivat ylimystön huoneistosta. Koska olemme reiluja, otimme myös joskus tulevassa saapuvat tradenomitkin huomioon. Mikäli tästä kaksintaistelusta ei kukaan kävelisi voittajana, saisivat he huoneen. Mikäli kaikki menehtyisivät tulevassa koettelemuksessa, annettaisiin koko huoneisto heidän haltuunsa. Kun kaikki muodollisuudet olivat vihdoin saatu hoidetuksi, iskimme puukkomme pöytään ja valmistauduimme otteluun. Luovutuskirja makasi pöydän keskellä. Makaaberi valssimme alkoi.

Veri virtasi valtoimenaan suonissamme kun rupesimme jakamaan iskujamme. Ensimmäiset kolahdukset pöydän pinnasta kaikuivat pitkin huoneistoamme. Niitä vastassa ei kuitenkaan seisonut kukaan. Etulyönti siirtyi kuitenkin nopeasti Navigaattorillemme sekä Jussille, kirstunvartijan esitellessä päivän ensimmäisen osuman. Osumasta piittaamatta Toni kuitenkin palasi takaisin taisteloon. Jälleen iskuja vaihdettiin, mutta kaikki sohivat ilmaa. Paikkamme avautui navigaattorin otettua harha askel, jonka kuittasin pikaisella pistolla. En kuitenkaan ehtinyt väistämään kun Teo jo nopeasti palautti tasapainonsa ja iski vastaan täysin odottamattomalla rannekäännöllä. Horjuin taakse ja tilanteesta säikähtänyt Toni kääntyi tarkastamaan tilanteen. Kirstunvartija oli varma tilaisuudestaan ja säntäsi eteenpäin. Nopealiikkeinen kounsiilin jäsenemme kuitenkin torjui iskun taitavasti, ajaen Jussin epäsuotuisaan asemaan. Navigaattorin räväkät liikkeet estivät iskut jussin suuntaan, mutta hänen oma puollustuksensa oli heikoilla kantimilla tilanteen johdosta. Toni suoritti voimakkaan iskun suoraan edestä jonka Teon onnistui kuitenkin torjua. Tilanne oli nyt kääntynyt ympäri ja syöksyin jälleen sivaltaen meille toisen toisen osumamme. Lipuessani teon ohi, onnistumisen tunteeni katosi kuitenkin välittömästi. Illan ottelun viimeisteli kuitenkin Jussi, jonka onnistui noppaa heittämällä lunastamaan heille paikan tuossa yltäkylläisyyden valtakunnassa. Vajosin lyötynä maahan, Teo ja Jussi olivat vieneet tämän taistelun kirkkain lukemin, 3-2. Tradenomeillekkin oli sattunut noppa kahdesti, mutta sekään ei auttanut.

Palatsi uudessa maassa

Saattueemme saapui suuren rakennukseen eteen joka kohosi korkealle taivaisiin. Mukaamme olimme saaneet oppaan joka ohjeistaisi meitä ja näyttäisi meille meidän asuntomme. Kun hissi pysähtyi ja astuimme ulos, valmistauduin pettymään. Olot tähän asti olivat olleet erilaiset kuin mitä odotimme, joten nyt en enää haluaisi odottaa mitään positiivista. Se oli kuitenkin nopeasti unohdettua kun ovi aukesi.

Huoneistomme eteinen oli kohtuu suuren tuntuinen, mutta se avasikin näkymän olohuoneeseen. Se oli valtaisa. Mahtuisimme kaikki vaikka makaamaan peräkkäin emmekä saavuttaisi parvekkeelle johtavaa ovea. Toisessa suunnassakin tilaa oli ainakin kahden ja puolen eurooppalaisen paksukaisen verran, joten tilaa oli valtavasti. Meillä oli reilu neljän hengen pöytä, sekä pienempiä pöytätasoja pitkin olohuonetta. Elävien kuvien kirjastoa ei ollut, mutta höyrykattiloiden yleistyä Euroopassa, oli tännekkin yksi päätynyt josta saataisi kuvia katsella. Ilmastosta saisi mukavan, sillä huoneistossamme oli runsaasti ilmaa puhkuvia kojeita. Keittiötilat olivat pienemmät, mutta täysin riittoisat. Vessoja oli yksi ja kuivaushuonekkin löytyi. parveke tilaa oli monella eri puolella taloa. Makuuhuoneet olivat jaettu normaalien kuolevaisten huoneistoihin ja ylimystön huoneistoon. Oppaamme kertoi, että meidän tulisi selvitellä keskenämme kuka saisi nukkua ylimystön huoneessa. Porkkana siinä oli suurempi sänky ja oma käymälä.

Toivo paremmasta huomisesta

Hikisinä mutta päättäväisinä taistelimme tiemme eteenpäin. kaiken me annoimme taistelussa äitiluontoa vastaan. Aurinko korvensi vartalojamme, imien viimeisetkin nestepisarat kehoistamme. Taistelimme paahdetta vastaan yrittäen juoda, mutta neste pakeni kehosta aivan liian nopsaan. Edes tuuli ei meitä hellinyt, ilma oli pysähtynyt kuin käskystä. Valloittajat eivät ansaitsisi muuta kuin polttavaa paahdetta ja kärsimystä tuottavaa kosteutta. Elämämme oli hetken kuin huono saunamajurin käsissä, sellaisen joka ei osaa kiuasta lämpimäksi saattaa. Kosteus kietoi meidät yhä syvemmälle syleilyynsä kun nousimme vihdoin sillalle josta avautui aivan uudenlainen maailma tällä mantereella. Vastaan tuli paikallisia, jotka olivat vuosien saatossa mestaroineet taidon elää kuuman kosteassa. Kaikki olivat hyvin pirteitä ja iloisia ja ohi kävellessään naurahtelivat. He jotka kerran olivat tälle pienelle maankaistaleelle astuneet valloittajina, olivat kuihtuneet hikisiksi lattiaräteiksi, jotka epätoivoisina yrittivät saavuttaa viimeisen takarajan. Viktor oli tunnettu armottomasta johtajuudesta jossa epäonnistumisia ei suvaittaisi. Raahasimme perässämme ruhojamme joissa kerran oli elämä asunut. Hitaasti ne etenivät matkalaukut käsissään kohti hissiä. Olimme ilmeisesti saavuttaneet päämäärämme.

Hissi kuljetti meitä kohti taivaita kunnes vihdoin pysähdyimme kuudenteen kerrokseen. Edessämme aukesi käytävä joka vei vasemmalle että oikealle. Hetken palloilimme, mutta valitsimme lopulta tien oikealla. Ihmeissämme, yhä ruumiitamme toisella kädellä raahaten etenimme kohti käytävän päätä. Ikkunoista saatoimme katsella luokkiin joissa paikalliset valitut opiskelivat mitä ihmeellisimpiä salatieteitä. Ne harvat jotka ehtyivät luomaan silmäyksen suuntaamme, naurahtelivat kuihtuneiden kehojemme edessä. Jatkoimme kuitenkin päättäväisinä matkaa, sillä he eivät tietäisi mitä me olimme kokeeneet. Sitten se tapahtui. Suuri lähettiläs seisoi edessämme, Viktor. Ensi silmäyksellä voisi helposti erehtyä luulemaan häntä normaaliksi kuolevaiseksi, mutta hän oli paljon enemmän. Epäonnistuneet syötettäisiin krokotiileille, niin hänestä kerrottiin. Niin joku oli minulle kapakassa kirjasta lukenut. Yllätys oli suuri kun hän villalla painoi epäonnistuneen yrityksemme saapua ajoissa. Hän antoi meidän jopa valita seuraavan liikkeemme. Olisimme voineet päästä tapamaan omien salatieteidemme ryhmäläisiä, tai vaihtoehtoisesti voisimme käydä tarkastamassa palatsimme. Valitsimme jälkeisen sillä vaadittaisiin ihme että kukaan meistä selviäisi enää tuntiakaan hengissä. Viktor antoi meille uuden aikamääreen johon meidän tulisi ehtiä.

Viimeinen ehtoollinen

Aamupalaksi oli samaa vanhaa, leipää ja levitteitä sekä muroiksi naamioitua sokeria. Edellisinä päivinä joku tanukki oli laittanut leivän levitteiden kanssa tuohon tultasyöksevään peltilehmään, varmistaen kärsimyksen kaikille kanssaeläjille. Kun leipä paahtui, se tippui alas ja valui kourua pitkin poimittavaksi. Nyt kuitenkin jouduimme sukeltamaan tuon hirviön alle poimimaan aarteitamme, sillä leivät kääntyivät pudotessaan. Myös ne joihin oli päällysteitä laitettu. Niimpä siitä eteenpäin kaikki juuttuivat sen mahan alle. Oli tämäkin työmaa. Koska linnakkeemme oli täyttynyt viime päivinä ties mistä onnenonkijoista, jouduimme neuvomaan ihmisille miten tuo hirviö toimi. Siellä sinisilmäiset matkaajat odottivat ja yhä tyhjyyteen tuijottaen odottivat. Ilman apua vain harva havaitsi mitä leiville tapahtui. Ihmeellinen oli tuo kone joka leipiä nieli, muttei mitään antanut takaisin.

Nautimme leipämme ja sokerimme jonka jälkeen noudimme rahamme. Olimme pantiksi antaneet rahaa tälle kirotulle luolalle, joka meitä nyt pidätteli, estäen matkamme todelliseen singaporeen. Pikku-Intia, kuten paikalliset olivat tämän osan mantereestaan nimenneet, pitäisi mitä hänelle oli annettu. Odottelimme muutamia minuutteja kun postikärryt poimivat meidät. Olimme valmiita, rahamme oli tarkasti laskettu ja ylpeinä kävelimme ovesta tasarahan ojentaen sisään. Matka taittui jouten ja pian olimmekin jo matkalla hiilikärryillä kohti todellista linnaketta, semmoista mikä meille oli Euroopassa luvattu. Oli onnea jättää hyvästit Intialle, vaikka se meille olikin monta seikkaa opettanut. Hinta oli kuitenkin ollut kova.

Yllättävät ystävykset

Aika asteli eteenpäin ja tiesimme epäonnistuneemme. emme voisi enää ehtiä ajoissa tapaamaan Viktoria. Itse en jaksanut asiasta stressata, meidät otettaisiin kuitenkin vastaan suurina johtajina, olimmehan suuresta Euroopan maasta. Jotain mitä emme ikinä olisi uskoneet näkevämme oli, kun kaksi herraa asteli takahuoneesta tuohon lukittuun salaisuuksien kammioon. Ikkunasta tuijotimme kuinka he ihmettelivät huoneen tarjoamia vaihtoehtoja. Mistä he olivat tulleet, kukaan ei tiedä. Mitä he tekivät siellä jäi myöskin kaikille arvoitukseksi. Siellä he kuitenkin pyörivät kuin mitkäkin sardiinit akvaariossa. He kokeilivat jokaista kytkintä johon vain käsillään ylsivät. Kaikkea kokeiltuaan, ainoa asia mitä he saivat aikaan oli kahden valon sytytys. Ilmiselvästi he olivat puolellamme, he yrittivät murtaa oven, koittivat löytää salaista kytkintä. Jopa niin tarmolla he tehtävään paneutuivat ettei edes tiskin tausta jäänyt tutkimatta. Kuitenkaan kun mikään ei onnistunut, he palasivat varjoihin sulkien valot perässään sitä samaa ovea käyttäen josta he olivat ilmestyneet.

Epätoivo oli hetkeksi kadonnut ja sen oli korvannut uteliaisuus tapahtunutta kohtaan. Miten oli mahdollista että sattumanvaraiset ihmiset saatoivat kävellä sisään, mutta leiriämme pyörittävät miehet eivät osanneet avata ovea kansalle? Naureskellen tilanteelle nojauduimme tuoliimme ja nautimme paahtavasta ilmasta. Ilma ei liikkunut terassilla, aurinko nousi yhä korkeammalle, ajaen tilanteen yhä sietämättömämmäksi. Kun aikarauta näytti vihdoin 8:30, ovet aukenivat.

Navigaattorimme oli ansioitunut lennätinmies kotimaassamme, joten hän oli kytkeytynyt paikallisverkkoon ja morsettanut viestiä tulevaan kotiimme. Pääsisimme lähtemään vasta silloin, kun suuri Viktor, idän ja lännen lähettiläs, meitä odottaisi. Nyt oli turha juosta, minnekkään ei ollut kiire. Singaporen lennätin yhteydet sentään toimivat ja saimme armon aikaa puolille päivin. Nyt siirryimme nauttimaan viimeisen ateriamme tässä pahan onnen majatalossa, jota joskus kotoisaksi luolaksi kutsuimme.